Turengin terveyskeskuksen B -osan harjannostajaiset

Turengin terveyskeskuksen B -osan peruskorjaus on edennyt “harjakorkeuteen” ja oli harjannostajaistilaisuuden aika. Vastasimme hankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta. Tilaisuudessa kuultiin musisoinnin ohella puheita ja nautittiin maittavaa lohisoppaa 🙂

Julkaistu: 19.08.2016

Asuntokohteita lisätty jä täydennetty referenssikohteisiin

Muutama uusi ja vähän vanhempi kohde asuinrakentamisen kohda on saanut uutta kuvamateriaalia referenssit -osioon. Kesäretkellä kävimme napsimassa valmiista kohteista hienoja kuvia täydessä kesän loistossa 🙂

Julkaistu: 09.08.2016

Helsinkiläinen Pokemon

Kesäretken matka ulottui pääkaupunkiseudulla sen verran tonttimaastoon että vastaan luikerteli Helsinkiläinen Pokemon. Siinä oli kännyköillä bongaamista.

Julkaistu: 03.08.2016

Toimisto kesäretkellä

Tänä vuonna toimistomme kesäretki ulottui mm. Porvooseen jossa nautimme aurinkoisesta säästä ja hyvästä ruoasta. Samalla reissulla kävimme muutamassa jo valmistuneessa kohteessamme sekä tutkimassa uusia tontteja Helsingissä ja Sipoossa joihin olemme aloittelemassa kohteiden suunnittelua. Tontilla käynti suunnittelun alkuvaiheessa onkin tärkeä osa … Lue lisää »

Julkaistu: 03.08.2016

Taina Anttila valmistui Yritysjohdon erikoisammattitutkinto – koulutuksesta

Toimitusjohtaja Taina Anttila valmistui keväällä Suomen Yrittäjä Opiston järjestämästä Yritysjohdon erikoisammattitutkinto -koulutuksesta. Koulutus kesti kaikkiaan pari vuotta ja hänet valittiin vuonna 2015 vuoden yrittäjäopiskelijaksi.

Julkaistu: 03.06.2016

Toimistossamme TET-harjoittelijat Anselmi ja Venla

Toimistossamme on vahvistuksena parisen viikkoa kaksi TET -harjoittelijaa;  Anselmi Anttila ja Venla Kivinen Kaurialan koulusta. Ohjelmassa on tutustumista arkkitehdin työkaluihin, käyntiä mahdollisuuksien mukaan työmailla ja osallistumista suunnittelukokouksiin.

Julkaistu: 11.11.2015

Asko Kaipaiselle Ajan Arkkitehdit standaari no 2.

Ja juhlat jatkuvat. Asko Kaipaisen 60v juhlan kunniaksi ojensimme hänelle toimiston oman standaarin kakkukahvien kera.

Julkaistu: 01.10.2015

Toimistomme väen yhteinen reissu 14.9 – 20.9.2015

Toimiston väki kerrankin ehtinyt matkallansa yhteiseen potrettiin 🙂

Julkaistu: 23.09.2015

Toimistomme perustaja ja Grand Old man Asko Kaipainen 60 v.

Asko Kaipainen 60 vuotta: virallinen syntymäpäiväpotretti kukkien kera 🙂

Julkaistu: 23.09.2015

Ohutlevykeskuksen avajaiset 4.9.2015

Yhteistyössä Ruukki Construction Oy:n ja Hämeen Ammattikorkeakoulun kanssa suunnittelemamme Ohutlevykeskus Visamäen kampusalueella vietti avajaisiaan 4.9.2015. Ohutlevykeskus on moderni lähes nollaenergiahalli, johon Ohutlevykeskuksen tutkimus- ja tuotekehitystoiminta sijoittuu. Hallissa on käytetty tämän hetken moderneinta energiatekniikkaa, ja se on ainutlaatuinen maailmassa. Uudet tilat … Lue lisää »

Julkaistu: 07.09.2015

Ajan Arkkitehdit osallistuivat Elomessuille

Osallistuimme viime viikonloppuna 8. -9. 8 Hämeenlinnan vuosittaisille Elomessuille jotka ensimmäisen kerran tänä vuonna järjestettiin Verkatehtaan miljöössä. Onnistuneet messut kaikin puolin ja toimitiloissamme jaoimme moneen käyttöön sopivia raksaämpäreitä vastineeksi vastaamisesta asiakaskyselyymme.Annu ja Elina Heikkinen Rautavaarasta (kuvassa) saivat itselleen ensimmäisen messupäivän … Lue lisää »

Julkaistu: 10.08.2015

Hämeenlinnasta mallia energiatehokkaaseen rakentamiseen – Ohutlevykeskus Visamäessä

Suomen ensimmäinen lähes nollaenergiahalli liike- ja toimistotiloille valmistui keväällä 2015 Visamäkeen Hämeen Ammattikorkeakoulun kampusalueelle. Rakennusprojektin tarkoituksena oli osoittaa, että tli 30 prosenttia nykyisiä erittäin tiukkoja säännöksiä energiatehokkaampi halli on mahdollista toteuttaa taloudellisesti kannattavalla tavalla. Tavoitteessa onnistuttiin. Tiloja käyttävät ammattikorkeakoulu, Ruukki … Lue lisää »

Julkaistu: 04.08.2015

Ajan Arkkitehdit Elomessuilla

Ajan Arkkitehdit Oy on toiminut Verkatehtaankujalla 10 vuoden ajan. Elomessuilla Verkatehtaan toimistollamme on avoimet ovet, lämpimästi tervetuloa! Sisäänkäynti on kujalta teatteri Verstaan viereisestä ovesta. Messuviikonloppuna tarjoamme non-stop-palveluna maksutonta arkkitehtialan neuvontaa. Ajan voit varata myös etukäteen. Luovutamme syyskuussa ilmaiseksi 3 kpl … Lue lisää »

Julkaistu: 28.07.2015

Toimistomme remontti valmistunut

Toimistossamme tehtiin lattiaremontti heinäkuussa ja samalla pidimme suursiivouksen.  Tiloista tuli siistit ja raikkaat. Uusituissa tiloissamme on hyvä aloittaa työt 🙂

Julkaistu: 22.07.2015

Toimisto remontissa

Yksitoista vuotta Verkatehtaan tiloissa taitaa tulla jo täyteen ja on aika hieman remontoida toimitilojamme. Väistymme lattiaremontin tieltä ja toimistomme on näin suljettu 3. -21.7. 2015 välisen ajan.

Julkaistu: 24.06.2015

FinnBuild -messut alkavat!

Olemme mukana FinnBuild -messuilla 1. -3. 10. 2014. Tervetuloa käymään yhteisosastollamme 7 e 17.

Julkaistu: 30.09.2014

FinnBuild 2014 tulossa

Olemme mukana FinnBuild -messuilla 1. -3. 10. 2014. Tervetuloa käymään yhteisosastollamme 7 e 17. Messujen aikana esittelemme laajasti palvelujamme sekä erityisesti BIM -tietomallintamista sekä animaatioita joissa 3D-mallinnusta on yhdistetty videokuvaan. Yrityksemme nimi vaihtui kesän aikana, joten messuilla tuomme virallisesti julkisuuteen … Lue lisää »

Julkaistu: 15.09.2014

Nettisivuillemme on päivitetty uusi logo Ajan arkkitehdit Oy

Kuten varmaan jo huomasitkin nettisivuillemme on päivitetty uusi logomme ja ilmeemme Ajan arkkitehdit Oy. Muuten sivujen rakenne on säilynyt yhtä selkeänä ja helppokäyttöisenä kuten tähänkin asti.

Julkaistu: 29.08.2014

Arkkitehtitoimisto Kaipainen Oy on nyt Ajan Arkkitehdit Oy

Arkkitehtitoimisto Kaipainen Oy on vaihtanut nimensä ja on nyt Ajan Arkkitehdit Oy. Uusi nimi viestii yhtäaikaisesta sekä yrityksemme pitkästä historiasta (v. 1984 lähtien) että ajan hermolla olemisesta – seuraamme siis aikaamme. Nettisivut (www.ajan.fi) ja sähköpostiosoitteet (etunimi.sukunimi@ajan.fi) ovat jo käytössä. Nettisivujen … Lue lisää »

Julkaistu: 20.08.2014

Referenssikohteita päivitetty

Sivustojen referenssikohteita päivitetty mm. Ojoisten lastentalo lisätty

Julkaistu: 22.02.2014