Arkkitehtisuunnittelu

Suunnitteluprosessi voi käsittää kaikki rakennushankkeeseen kuuluvat vaiheet vai vain osan niistä. Usein paras lopputulos saavutetaan silloin, kun arkkitehti (pääsuunnittelija) tulee mukaan vaiheeseen mahdollisimman varhain.

Tähtäimessä on esteettisesti ja toiminnallisesti laadukas lopputulos, joka soveltuu ympäristöönsä (kaupunkikuvaan) ja on myös ekologisesti kestävä. Parhaimmillaan hyvin suunniteltu rakennus luo lisäarvoa myös asiakkaan omaan liiketoimintaan, on muuntautumiskykyinen ja joustava sekä säilyttää arvonsa pitkälle tulevaisuuteen.

Tarveselvitysvaihe

Mietimme yhdessä asiakkaan kanssa toiminnan sijoittumisvaihtoehtoja, teemme alustavia tilakaavioita kustannuslaskennan tueksi ja autamme lähtötietojen keräämisessä. Kartoitamme tarvittaessa myös, soveltuuko aiottu toiminta jo olemassa oleviin tiloihin esim. niitä peruskorjaamalla tai laajentamalla vai lähdetäänkö tutkimaan uudisrakentamisen mahdollisuuksia. Teemme myös arvioita maanhankintapäätösten ja hankepäätöksen tueksi.

Hankesuunnittelu

Hankesuunnitteluvaiheessa viedään rakennushanketta eteenpäin kohti varsinaista rakennussuunnittelua tarveselvityksen pohjalta. Vaihtoehtojen ja ehdotusten pohjalta etsitään kokonaistaloudellisesti kannattava ja toiminnallisesti paras vaihtoehto. Tilakaavioita täsmennetään, kustannusarvio laaditaan ja aikataulu alkaa hahmottua. Hankkeen kaavanmukaisuus arvioidaan ja tarvittaessa käynnistetään poikkeamislupamenettely. Hankesuunnitteluvaihe päättyy investointipäätökseen tai voidaan myös perustellusti katsoa, että investointia ei kannata juuri nyt tehdä.

Rakennussuunnittelu

Rakennussuunnitteluun kuuluvat luonnossuunnittelu, rakennuslupasuunnitelmien teko ja toteutussuunnittelu. Olemme yhteydessä viranomaisiin asiakkaan puolesta ja hänen kanssaan. Tässä vaiheessa yhteistyö erikoissuunnittelijoiden (rakenne, LVISA, palo, akustiikka, piha, sisustus) on tiivistä. Tarvittaessa autamme asiakasta erikoissuunnittelijoiden valinnassa.

Rakentamisvaihe ja käyttöönotto

Osallistumme työmaakokouksiin ja teemme tarkepiirustuksia. Tavoitteena on mahdollisimman sujuva rakentamisprosessi ja suunnitelmien mukaisen lopputuloksen toteutuminen. Arkkitehti on onnistunut työssään, kun sekä tilaaja, käyttäjä, suunnittelijat ja urakoitsijat ovat tyytyväisiä rakennuksen valmistuttua.